maanantai 22. huhtikuuta 2013

Painavaa asiaa




Suomalainen plussakoon vaatteiden asiantuntija neuvoo, miten muodokkaiden naisten kannattaa pukeutua – se on selvää, ettei ainakaan itseään peittäen!

Suomalaisen plussakoon naisille tarkoitetun The Beauty Of Lovehandles -merkin luoja, kurvikas Suvi Asamoa on ollut itse plus-kokoinen läpi elämänsä.
– Meille muodokkaille naisille ei ole tarpeeksi tarjontaa, Asamoa tietää.
Vaikka nainen ei olekaan itse vaatesuunnittelija, vaan pikemminkin visionääri merkin takana, löytyy hänen intialaiselta yhteistyökumppaniltaan kaksi asiaan vihkiytynyttä vaatesuunnittelijaa ja Suomessa Lovehandles-vaatteiden parissa työskentelee mitoituksia, materiaaliratkaisuita ja mallikappaleita tarkistaen plussakoon vaatteiden suunnitteluun erikoistunut vaatesuunnittelija Mervi Kukkohovi.
Reheville naisille tarkoitettujen vaatteiden kokotaulukointi vaihtelee merkin mukaan, mutta Lovehandlesilla pienin koko on 44 (XS) ja suurin 54 (XXL). Pienimpiä vaatekokoja voi kuitenkin käyttää usein myös "normaalikokoinen".
– Se, että on vähän muotoa lantiolla ei tarkoita, että on lihava, vaan nainen, muodokas. Meillä kaikilla ei ole sellaista 12-vuotiaan pojan vartaloa, jonka näkee catwalkeilla, Asamoa toteaa.
Nainen kuitenkin lisää, ettei ole yhtään sen terveempää olla ylilihavakaan.
– Sen takia meidänkin kokotaulukkomme loppuu jonnekin. Tuemme terveitä elämäntapoja ja itsensä hyväksymistä.

Plussanainen, pukeudu näin!

Pukeutumisen lähtökohta on se, että hyväksyy kokonsa ja ostaa oikean kokoisia vaatteita.
– Jos vetää jalkaansa hitusen liian pienet housut, joissa on epämukava olo ja pursuilee, näkee kilometrin päähän, ettei vaatteissaan ole ihan kotonaan, Asamoa selittää.
Vinkiksi hän antaa sen, että kannattaa ostaa oikean kokoisia vaatteita.
– Ja se, että on hyvin istuvat alusvaatteet, hän lisää.
Asamoa heittää ilmoille myös illuusiopukeutumisen termin ja selittää lyhyesti, että lisää pituutta saa esimerkiksi käyttämällä korkoja ja pitkän kaulan luotua suuremmalla kaula-aukolla.
– Pue itseäsi korostaen, älä peittäen. Me itse asetamme itsellemme rajat sen suhteen, miten emme voi pukeutua ja miten voimme. Uskalla rikkoja rajoja. Meillä kaikilla on se vyötärö jossain – kaiva se esille laittamalla paksu vyö! Asamoa kannustaa.
– Massatuotannon vaatteissa on epämääräisiä A-linjaisia tunikoita plussakokoisille. Jos on lihava tai muodokas, on ilmeisesti vain epämääräinen möykky, nainen puuskahtaa ja kertoo kutsuvansa usein A-linjaisia, kukkakuosisia ja tummia – siis peittäviä – plussavaatteita lainapeitteiksi, joiden alle vain vuoraudutaan.
Hän korostaa, että runsaammille on tärkeää pukeutua vartalotyyppinsä mukaan.
– Suosittelen eri vartalotyypeille eri vaatteita. Itse olen kurvikas. Minulla on siis uuma, jos sitä vain korostaa!
Asamoa tuskailee sitä, että kun esimerkiksi Iso-Britanniassa usea kauppaketju tarjoaa samoja vaatteita niin normaali- kuin plussakokoisillekin, tätä ei vielä Suomessa ole oivallettu.
– Pohjoismaalaiset ovat vielä pitkiä ja harteikkaita ja normaali nainen on 40–42-kokoinen, niin onhan sen kokotaulukon oltava vähän vääristynyt, jos jo muodokas – ei sairaalloisen lihava – ei löydä vaatteita.

AVA, Teksti: Jenni Junkala



Tiedätkö mikä on sinun vartalotyyppi?



XO,
Suvi

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Uikkarimania


AURINKO! RANTA! LOMA! LÄMPÖ! KESÄ!
Päivät pitenee ja auringon säteet hyväleivät meitä lämmöllään, antavat lupauksen tulevasta keväästä, jopa kesästä!
Mediassa paljastetaan 2013 uimapukumallistoja, sekä mallien nimiä. 
H&M:älle poseeraa tänä vuonna iki-ihana Beyonsé!



Mutta, mitä tapahtuu plussakokoisten uikkarimallistoissa?
Alla listattu muutama plussakoon uikkarisuunnittelija & verkkokauppa.


Plus Model Magazinen päätoimittaja vannoo tänä keväänä
SORELLA SWIM'in nimeen.





Yhdysvalloista Monif C.





<3 Lovehandlesin lemppari! <3







   




    




Suomalainen finnwear tarjoaa seuraavanlaista rantamuotia 






Evans









Lane Bryant







Australialais-suunnittelija Gizela Ramirez


Mikä on sun lemppari ranta-asu?
Odotatko rantakautta vai kammoksutko sitä - miksi?


Terkuin: Ikuinen kesäihminen
XO,
Suvi = Kesä